Vähän hyvää välillä...

Ihana, lämmin kesä alkaa olla käsitelty ja pääsemme kohti uusia tuulia. Siis syystuulia... Kovin tuntui ankealta kaivaa autoa lumen alta jo syyskuun puolella, mutta pikkuhiljaa siihenkin on vaan totuttava.

Minun syyskuuni on kulunut opiskelujen parissa. Vielä vanhana minun piti päästä kouluun ja nyt sitten pakerran kirjojen ja tietokoneen kanssa. Meistä on tullut parin viime vuoden aikana erottamattomat. :) Voi, kun olisi vielä selvillä, johtaako opinnot enää mihinkään. Työikää kun on vielä jäljellä vaikka kuinka, ja tokko tuota eläkkeelle koskaan pääseekään, kun taitaa tuo eläkeikä nousta koko ajan. Mutta kun en tiedä vieläkään, mikä minusta tulee isona...

Opiskelu on vienyt aikaa ja muuhun sitä ei ole sitten paljon jäänytkään. Innostuin kuitenkin Muumipapan synttäreille tekemään suklaamuffinseja, vai onko ne ihan cupcakeja kuorrutuksineen?

Mokkaiset suklaamuffinsit

3            munaa
2 dl        sokeria
2 dl        smetanaa
3 rkl       kylmää kahvijuomaa
50 g       voita, sulatettuna
3 - 4 dl   vehnäjauhoja
2 tl          leivinjauhetta
2 tl          vaniljasokeria
3 - 4 rkl  tummaa kaakaota
100 g      suklaata rouheena (laitoin tummaa ja Daim-suklaata)

Kostutus:

Mantelilikööri-vesi-sokeriseos

Kuorrutus:

2 dl          vispikermaa
200 g        vaniljatuorejuustoa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan

Koristeet:

Coctailkirsikoita ja Daim-suklaarouhetta

Valmistus:

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Joukkoon lisätään varovasti muut aineet. Paistetaan 175C noin 30 min.


Hyviä olivat... Jos oikein suklaanhimo iskee, suosittelen kokeilemaan. Alkuperäisen ohjeen löysin jostakin täältä netin ihmeellisestä maailmasta, mutta muokkasin sen kyllä kovin erilaiseksi kaapista löytämieni ainesten ansiosta.

Tällainen pieni postaus tällä kertaa... Illan pimentyessä on ihanaa rauhoittaa itsensä kynttilän valon tuomaan rauhaan kuunnellen vaikka jotain rauhallista musiikkia.... Meillä tosin musiikkina toimii Muumipapan mahtava kuorsaus tuossa sohvalla, ihan vieressä... Romanttista!!! :D

Loppukesän ihanuutta...

No niinhän siinä kävi, että tämä Muumimamma sekosi ihan täysin marjoihin. Jälleen kerran... Voi sitä ihanuutta, kun lämpömittari näyttää +30 astetta lämmintä, metsässä ei kuulu mitään muuta kuin itikan ininää ja mehiläisen surinaa, ja saa kyykkiä mustikoita pursuavan mättään ympärillä. Ja niitä mustikoita oli, ja on varmaan vieläkin, mutta reilu sata litraa kuitenkin riittää. Ja siitä määrästä on jo osansa saaneet ukki ja mummo sekä muukin suku. :)

Ei sitä nuorena arvostanut, mikä rikkaus metsä on, vaikka tulihan siellä paljon oltua silloinkin. Voi sitä ajatusten juoksua, minkä luonnon rauha antaa, kun vaan sille antautuu. Se hiljaisuus, kun ei toisiaan kuulu mistään mitään... voi kun sen kaikki ymmärtäisivät. Minäkin ymmärrän sen nyt, kun olen tarpeeksi kauan polttanut kynttilää molemmista päistä ja ollut jo ihan loppu... En ole tarvinnut muuta kuin pysähtyhtymisen miettimään, minkä asian vuoksi tätä elämääni elän ja mikä minulle on elämässä tärkeintä. Mutta tuonkin menneen ajanjakson olen tarvinnut, että ymmärrän lähteä suosta nousemaan ylöspäin...

Marjoja on siis säilötty. Pakastin pursuaa liitoksistaan metsän ja puutarhan antimia. Mustikoita, mansikoita, vadelmia, viimeisimmäksi mustaherukoita... Karviaisille kokeilin uudenlaista olomuotoa hillona. Ne kun tahtoo pakastettuina jäädä syömättä. Uusi tuttavuus on myös hillo-marmeladisokeri, joita näihin herkkuihin kokeilin. :)

Kotilieden ohjeen mukaan tein Lemoncello-karviaishilloa, jonka äitini oli bongannut jostakin. Ohje oli tosin keltaisille karviaisille, mutta hilloksi ne muuttuivat punaisetkin. Raikkaan makuista hilloa siitä tulikin...

Lemoncello-karviashillo

2 litraa            Punaisia tai keltaisia karviaisia
330 g (1 pkt)  Hillo-marmeladisokeria
1:n                  Sitruunan kuori
½ - 3/4 dl        Lemoncello-sitruunalikööriä

Puhdistin marjojen kannat ja muut "roskat" ja huuhtaisin ne kylmällä vedellä. Murskasin marjat sauvasekoittimella, mutta halutessaan ne voi jättää kokonaisiksi. Lisäsin kattilaan marjamurskan, raastetun sitruunan kuorena ja sokerin. Keittelin seosta noin 10 - 15 minuuttia ja lisäsin sen jälkeen joukkoon 3/4 dl sitruunalikööriä. Kiehutin vielä noin 3 minuuttia oikein kunnolla. Purkitin hillon hieman jäähtyneenä kuumennettuihin purkkeihin.

Hyvää tuli... Voi käyttää vaikka paahtoleivän päällä tai täytekakun välissä. Katsotaanpas talven aikana, mihin tarkoitukseen hillo minun käsissäni pääseekään. :)

Karviaisia sattui olemaan vähän enemmän kuin tuohon edelliseen hilloon niitä tarvittiin, joten lopustakin piti jotakin tehdä. No, muistinpas omat luomuvadelmapensaani tontin laidalla... Ne kun tuottavat sellaista "hedelmää", ettei niitä oikein kakun päälle viitsi laittaa. Periaatteeni kun on, että mahdollisimman myrkyttöminä marjani syön, joten vadelmani kasvaa miten sattuu. Hyviäkin marjoja sinne mukaan mahtuu ja niitäpä sitten aamutuimaan lähdin keräämään... Luovuus se on valttia myös ruoanlaitossa, joten kehittelimpä sitten tämmösen hilloreseptin...

Vadelma-karviaismarjahillo

1 litra                       Punaisia karviaisia
3 dl                          Vadelmia
1                              Vaniljatanko
vajaa 330 g (1 pkt)  Hillo-marmeladisokeria

Peratut karviaiset murskasin sauvasekoittimella ja heitin joukkoon vadelmat ja sokerin sekä halkaistun vaniljatangon. Keittelin seosta 15 minuuttia, poistin vaniljatangot hillon joukosta ja purkitin kuumennettuihin purkkeihin. Vadelmat pehmentävät karviaisten kirpakkuutta ja vanilja tuo mukaan oman ihanan arominsa. Hyvältä maistui tämäkin hillo...

Ihanin vuodenaika on aluillaan. Syksyn värit tuovat virtaa jaksaa harmaan talven yli ja tummuvat illat antavat luvan poltella kynttilöitä ja nauttia elävän tulen ihanasta tunnelmasta. Niillä jaksetaan pitkälle, mutta kerätään ensin sienet, puolukat ja karpalot ja laitetaan kesä pakettiin. :) Ja nautitaan vielä vähän aikaa siitä, että kesää on kuitenkin vielä jäljellä....

... ja mustikoita

Kun pakastin on ahdettu puolilleen mansikoita, on aika siirtyä mustikoihin. Näin se kesä meillä sujuu... Jokakesänen jännitys löytyykö niitä mustikoita mistään ratkesi jo pari päivää sitten. Kylläpä oli ihana tulla töistä kotiin, kun keittiön pöydällä odotti pari litrainen puhdistettuja mustikoita. Ukkokulta, tai pitäisikö häntä nyt tässä blogissa kutsua Muumipapaksi, odottaa yhtä innokkaasti mustikka-aikaa kuin minäkin, ja oli käynyt tarkastamassa varmat mustikkapaikat...

Vielähän ne mustikat saa näillä meidän korkeuksilla vähän aikaa kypsyä, mutta tuoreiden mustikoiden makuun jo päästiin. Ja ensimmäisen mustikkapiirakan myös. Mielipiteitähän on jokaisella, niin pitääkin, mutta minusta maailman paras mustikkapiirakka on pullataikinapohjainen. Sen mausta tulee lapsuus mieleen ja äidin tekemänä se oli mannaa...

Mullin mallin mustikkapiirakka

Pullataikina:

Maitoa
Hiivaa
Sokeria
Suolaa
Kardemummaa
Luomu kananmunia
Vehnäjauhoja
Voita

Päälle:

Mustikoita
Sokeria
Ripaus perunajauhoja

Voiteluun:

Luomu kananmunaa

• Yllä olevan ohjeen mukaisista aineista alustetaan perinteinen pullataikina. Taikina kohotetaan liinan alla ennen leipomista. Taikinasta erotellaan pieni pala pääliristikkoa varten, ja loput kaulitaan ohueksi levyksi piirakan pohjaksi. Levy asetetaan leivinpaperin päälle uunipannulle ja annetaan hetken aikaa kohota. 

• Kohotuksen jälkeen pohjan päälle levitetään sokerilla ja perunajauhoilla maustetut mustikat tasaisesti ja lopusta taikinasta kaulitaan levy, josta taikinapyörällä leikataan ohuita nauhoja. Nauhat asetellaan piirakan päälle ristikolle. Näkyvät taikinaosat voidellaan kananmunalla, ja piirakka paistetaan noin 200 asteen lämmössä noin 30 - 40 minuuuttia.

Pullataikinan valmistusohjeita on netissä pilvin pimein, joten en tarkempaa ohjetta siitä tähän laita. Itselläni pullan teko on niin "selkäytimessä", että en siihen ohjeita tarvitse. Taikinakoot ja -ainemäärätkin tahtoo aina olla sitä,  mitä kaapista löytyy. Joskus vähän enemmän, joskus vähemmän... Mutta uunipannullinen piirakkaa tulee noin 3 - 5 dl:n taikinasta, ihan miten paksun pohjan haluaa tehdä.


Piirakkaa maistellessa nousee nostalgiset ajatukset pintaan niin äidin tekemästä mustikkapiirakasta kuin myös siitä, miten itse olin usein pikkutyttönä isän mukana metsässä keräämässä omin pikkukätösin pieneen mukiin mustikoita mättäästä. Luonnon rauhassa metsän ääniä kuunnellen, omissa ajatuksissa... Silloin, 1970-luvulla, ei ollut kiire mihinkään. Kai niistä lapsuuden marjaretkistä ja hetkistä luonnon helmassa ammennan vielä tänäkin päivänä voimaa elää tätä hektistä, kiireistä elämää omiin arvoihini luottaen. Luonto antaa minulle paljon...

Kesä on.... mansikoita

On se aika kesästä, jolloin saa viettää kesän parasta aikaa. Aurinko paistaa, on lämmintä, saa vain olla... Mikäpä sen mukavampaa. Tai on jotakin parempaa. Luonto kutsuu marjastajan metsään tai niin kuin minut eilen... mansikkapellolle. Sielläpä parituntinen meni huomaamatta.

Otin varaslähdön mansikoihin jo juhannuksen aikaan. Tällöin vierailin torilla ja sain sieltä makoisat mansikat mukaani kesän ensimmäiseen mansikkakakkuun. Nam, että olikin hyvää...

Suklainen mansikkakermakakku

Pohja:

250 g      voita
2 ½ dl     intiaanisokeria
5             luomu kananmunaa
2 ½ dl     luomu vehnäjauhoja
½ -1 rkl  vaniljasokeria
1 tl          leivinjauhetta
150 g      tummaa suklaata




Sulata ensimmäiseksi suklaa joko vesihauteessa tai mikrossa välillä sekoitellen. Anna hieman jäähtyä.

Voi ja sokeri vaahdotetaan, ja vaahtoon lisätään kananmunat yksitellen huolellisesti vatkaten.  Jauhot ja kuiva-aineet lisätään voivaahtoon mielellään siivilän läpi varovasti sekoittaen. Kakku paistetaan voidellussa, korppujauhotetussa vuokassa 150 asteen lämmössä noin 45 minuuttia. Jäähdytetään ennen täyttöä.

Kostutus:

vesi-sokeri-mantelilikööri -seos

Täyte:

Mansikkamarmeladia
Mansikoita siivutettuna

Appelsiinisuklaarouhetta (Fazerina)

Appelsiinimousse (Kermavaahto, appelsiinituorejuusto, sokeri, vaniljasokeri, liivate)

Kuorrutus ja koristelu:

Kermavaahto
Mansikat
Appelsiinisuklaarouhetta
Pehmeitä kultahelmiä (kakunkoriste)


Tämä kakku sopii paremmin aikuiseen makuun jo kostutuksestakin johtuen. Antaumuksella kakkua sitten syötiinkin juhannusyönä ihan aikuisten kesken. Suklaa ja mansikat.... ja kesäyö, voiko parempaa yhdistelmää ollakaan?

Muumimamma

Blogin nimen keksiminen on vaikeaa, sillä sen pitäisi mielestäni kuvata minua, minun arvojani ja ajatuksiani. Haluan tehdä tästä blogista muutakin kuin vain pelkän reseptiarkiston, vaikka ne reseptit tulevatkin todennäköisesti olemaan isossa osassa bloggausten aiheena. Haluan tuoda niiden mukana myös hiukan omia arvojani ja asenteitani, ajatuksiani ja minulle tärkeitä asioita, joiden mukaan tätä elämääni taivallan. Niitä arvoja ja asenteita kannan aina mukanani niinkuin Muumimamma käsilaukkuaan. Sieltä omasta "käsilaukustani" tulen tämän blogin myötä antamaan teille lukijani palasen itsestäni.

Niin hassulta kuin se kuulostaakin, olen testin mukaankin Muumimamma, vaikka blogin nimi putkahti tyttäreni suusta jo ennen kuin olin tehnyt koko testiä. "No, kun se Muumimamma on semmonen huolehtivainen ja sillä on aina se käsilaukku mukana, josta se ammentaa kaikkea tarpeellista eikä se saa koskaan hävitä", sanoi tyttäreni nimen keksittyään.

Lainaan vielä Mikä muumi olet? -testin luonnehdintaa Muumimammasta:

"Olet tyyni ja rauhallinen äitihahmo, joka ei anna pikkuasioiden kiusata itseään. Haluat jokaisen olevan onnellinen ja arvostat erilaisuutta. Löydät ratkaisut vaikeisiinkin pulmiin ja näet asioista niiden hyvät puolet. Luotat siihen, että erehdyksistäkin oppii lopulta paljon."

Niin, aika näyttää mitä tämä Muumimamma käsilaukustaan ammentaa, mutta kohti onnellisempaa aikaa lähden tämän blogin mukana taivaltamaan.

Lämpöisin ajatuksin

Tupu <3